Kummitäti ja -poika

Parikymppisestä minulla oli ihana toinen perhe tulevan kihlattuni kautta. Meistä tuli hänen veljensä vanhimman pojan kummeja. Kuitenkin, kuten käydä saattaa, tiemme erosivat tämän kihlattuni kanssa, ja siteet kummipoikaani näin ollen katkesivat tyystin.

Työn kuvaani nykyään kuuluu, että ajelen ympäriinsä paikkakunnalta toiselle pitämässä ravinto- ja FitLine-tuoteiltoja. Niinpä sitten tapahtui tässä ihan hiljan, että kun avasin sähköpostini, löysin sieltä oheisen valokuvan.

 

 

 

Sen oli lähettänyt kummipoikani vaimo, joka oli ollut minua kuuntelemassa. Kertoessaan miehelleen asiasta, hän oli todennut: ”Maritahan on minun kummitätini!” IHANAA…IHANAA… kaikkea mahtavaa voi tapahtua!

Kerronpa ihmisen kokonaisvaltaisuudesta käytännön kokemuksen kautta, mikä tapahtui tällä viikolla. Asiakkaani, alle nelikymppinen nainen, kävi ensimmäisen kerran vyöhyketerapiassa jo viime viikon alussa, koska hänen iskiashermonsa säteili ikävästi estäen lähes istumisen ja kävelyn. Mielenkiintoista silloin oli, että hän aluksi valitti yli viikon kestänyttä epätavallista palelua  ja viluttamista. Kerroin  hänelle, että oletettavasti hänellä oli virusflunssa kehittymässä, minkä  testasin kinesiologisen testin avulla. Viruksen torjuntaa yleensä tehoavat erinomaisesti Sanumin Immunobiologiset valmisteet, jotka suosittelin hänelle mukaan vyöhyketerapiahoidon päätyttyä. Uusintakäynti oli siis tällä viikolla. Käynnin alussa hän hämmästyneenä kuvaili, kuinka jo yhden vyöhyketerapiakäsittelyn jälkeen iskiashermo ei enää oireillut, vaan hän pystyi kävelemään ilman kipuja kotiin. Virus poistui hänestä luonnollisen päivän, pari kestävän kuumeen kautta, mistä olin häntä tietysti varoittanut etukäteen. Samalla hänen suolistonsa tyhjeni täysin päivän mittaisen ripulin kautta, eli virus liittyi ruoansulatuskanavaan. Oman elimistön itsehoitojärjestelmät huolehtivat, että iskiashermo oli rauhoittunut ja samoin vilutukset tipotiessään. ”Kyllä ihminen on todella kokonaisvaltainen paketti”, asiakkaani kummasteli vyöhyketerapiakäsittelyn lomassa.

Tämän jälkeen ovikello soi, ja siellä seisoi äiti kahden tyttärensä kanssa, 2- ja 4-vuotiaat. He tulivat noutamaan All-in-1000- jugurttijauhetta pari laatikollista. Niin, tämä äiti oli läpikäynyt ennen homeopatiakonsultaatioitani useita lapsettomuushoitoja. Ystävän suosituksesta toivonsa menettäneenä vuosia  kääntyi asiassa minun  puoleeni.  Ja siinä he, äiti ja lapset, seisoivat onnellisina. Äiti kertoi ensi syksynä palaavansa takaisin työelämään. Kaipasikin jo aikuisten seuraa, kun oli vuosia jo ollut kotona hoitamassa lapsiaan.

Olin vielä sen päivän päätteeksi sopinut pitäväni seniorikerholle painonhallinta-aiheisen luennon. Lähes 50 vireätä senioritarta ja senioria istuivat mukavasti pöytien ääressä kuuntelemassa. Osa heistä jopa teki muistiinpanoja. Se vanha totuus, että päivän aikana syödyt kalorit pitää kuluttaa, jotta paino ei pääse nousemaan, pitää edelleenkin paikkansa. Kohti kultaista ikää tultaessa aineenvaihdunnan hidastuminen jo asettaa lisähaasteita painonhallinnassa. He jäivät sinne suunnittelemaan kahvikupin ääressä yhteistä Tallinnan matkaa,, kun minä läksin kotia kohden.

Blogiterveisin, Marita Isomäki

PS. Oletko kiinnostunut ihon hyvinvoinnista? Tämän kuun alkupuolella ilmestyvässä BODAUS-lehdessä olen toiminut asiantuntijana jutussa, joka käsittelee ihon hyvinvointiin liittyviä asioita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>