Haluamme olla aina terveitä

Olin Jyväskylässä kuuntelemassa, kun Osmo Räihä, Suomen menestynein PM International Ab:n yhteistyökumppani, keskittyi häntä viimeisten 16 vuoden aikana motivoiviin seikkoihin omalla työsarallaan.

Alkusanat kuuluivat: ”Yhteistyö PM International Ab:n kanssa on pelastanut terveyteni ja siinä sivutuotteena olen saanut mahtavan toimeentulolähteen”

Kehotus kuului: Tee elämästäsi sellainen, mistä olet unelmoinut. Oikeasti, mahdollisuus parempaan terveyteen, taloudelliseen vapauteen ja onneen on olemassa.

Tämä on tarjolla kenelle tahansa, eli maailman parhaat terveystuotteet ja taloudellinen riippumattomuus. Lisäksi riskittömästi.

Mahdollisuus on tavallisille ihmisille, jotka osaavat sekoittaa terveysdrinkin ja suositella tuotteita eteenpäin. Kysymys ei ole myymisestä.

Tarvitsemme rahaa jokapäiväiseen elämiseen, ja toisaalta merkille pantavaa on, että työt karkaavat Suomesta kaiken aikaa ulkomaille. Meidän on opittava uusi tapa tehdä töitä.

Elämä perustuu pitkälti myyntiin, ihmiset myyvät ja ostavat. Vaihtotalous ei tule kysymykseen.

Osmo Räihä puhui tämän eurooppalaisen liiketoiminnan mahdollisuuksista – ei kysytä koulutusta, sukupuolta; mahdollisuus on sama kaikille. Työpaikat häviävät, tarvitsemme näin ollen uusia valmiuksia.

Rolf Sorgin, PM International Ab:n omistajan ja toimitusjohtajan, visio on olla korkealaatuisten terveys-, hyvinvointi- ja kauneustuotteiden markkinajohtaja maailmassa.

Wellness tänä päivänä merkitsee lähestulkoon rajatonta kasvupotentiaalia. Kauneustuotteet ovat aina haluttuja ja tapetilla, niihin löytyy aina rahaa.

Jos elämme kuten naapurustossa, 80 % meistä sairastuu kansansairauksiin, 55 % kuolee sydäninfarktiin, tilastojen mukaan. Terveyden mallia on lähdettävä hakemaan muualta.

Optimaalinen terveys vaatii ravintolisiä täydentämään ravinnon puutteet soluvitaaliaineiden osalta, koska ravinto on keskimäärin tänä päivänä tyhjää. Jo 13-vuotialla tavataan osteoporoosia ja vanhemmilla henkilöillä rintakehän luut saattavat murtua kovan yskimisen seurauksesta.

Oirehtimista pidetään normaalina, ikään ja vanhenemiseen kuuluvana. Oireet itse asiassa toimivat ”varoitussignaaleina”. Ne tulee ottaa vakavasti.

Mitä me tänä päivänä syömme: jalostettua, prosessoitua ”roskaruokaa”. Eli jos syömme roskaa, olemme roskaa.

Saksassa on todettu, että ruokintaan tarkoitettu vilja on vitaaliainepitoisuudeltaan alhaista, liian alhaista eläimille. Vilja tulee rikastaa ja tehdä siitä elämille kelpaavaa. Kuitenkin se käy ihmisille. Tuotantomäärä on tänä päivänä tärkeä, ei laatu.

Lopputuloksena tästä kaikesta on monesti stressaantunut ruoansulatuskanava ja vähäravinteinen ruoka.

Kuitenkin kukapa meistä ei haluaisi olla elämänsä loppuun asti terve. Vastaamme jokainen omasta terveydestämme, siitä mitä teemme sen eteen, ja myös siitä, mitä jätämme tekemättä.

Blogiterveisin, Marita Isomäki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>